ENLIGHTENED
Aivan uutta dynaamisuutta ja energiaa työntekijöiden keskuuteen
Systems Enlightenment sai vakuuttavan alun, kun yritys valittiin heti mukaan kilpailutusprosessiin Haaga-Helian Porvoon Campuksen organisaatiokulttuurin ja johtamisen kehittämisestä. Kilpailutuksessa korostettiin asiantuntemusta. Vuoden mittainen hanke alkoi maaliskuussa ja jo ennen kesälomia vaikutukset ovat näkyviä ja mittavia.
”Nyt jo nähdään, että pystytään keskustelemaan, olemaan asioiden äärellä, läsnä, vaikka olisi epämukavista asioista kyse. Voidaan pohtia sitä yhdessä ja samalla puhutaan näistä asioista, melko suoraan, autenttisesti, ei yritetä piilotella tai kaunistella.
Erityistä minusta Systems Enlightenmentissa on kaikkien osaaminen ja ammattitaito ja tapa, jolla he lähestyvät, kuuntelevat ja coachaavat. Tämä tapa suhtautua luo jo sinällään turvallisuutta. Ja itse konstellaatio on hyvin silmiä avaava, konkreettinen, kun näkee alitajuiset ihmisten väliset kuviot edessään. Se tuo toiselle tietoisuuden tasolle, joka auttaa ymmärtämään mistä arjen asiat syntyvät.
Systems Enlightenmentin ammattilaisten laaja kokemus ja osaaminen eri aloilta yhdistettynä ihmisen käyttäytymisen ja sosiaalisten yhteisöjen dynamiikkojen ymmärtämiseen on avannut organisaatiollemme uuden maailman jo nyt, vaikka projekti on vasta puolessa välissä. Jokaisen on turvallista olla oma itsensä ja avautua tutkimaan ongelmakohtia syyllistymättä. Tämä on tuonut aivan uutta dynaamisuutta ja energiaa työntekijöiden keskuuteen. Odotamme inspiroituneina tulevaisuutta.”
Kesäkuussa 2020


Kokeile meitä!

Aloitetaanko workshopilla systeemisen ymmärryksen ytimeen?
