ENLIGHTENED

Myös johtajan pitää saada oppia

Johtaja – käsi sydämelle. Milloin olet uskaltanut sanoa, että et tiedä tai osaa? 

Johtajarooliin liittyy auktoriteettiasema. Silloinkin, kun organisaatiossa ei ole vahvaa hierarkiaa. Johtajaroolin kantajalla on omanlaisensa suhde auktoriteettiasemaansa. Muilla on myös omat odotuksensa.  

Johtajuuteen liittyvä substanssiosaaminen syntyy usein koulutuksen kautta. Hyväksi johtajaksi ei kuitenkaan valmistuta koulusta, sellaiseksi kehitytään. Ja vain, jos olemme siihen valmiita. Hyvä johtaja saa yrityksen menestymään yhdessä organisaationsa kanssa. Silloin tarvitaan substanssiosaamisen lisäksi sellaisia henkilökohtaisia taitoja, jotka kumpuavat johtajasta ihmisenä.  

On luonnollista, että johtaja kokee toisinaan askeltensa horjuvan tämän hetken turbulentissa liiketoimintaympäristössä. Etenkin, kun organisaatio on suurimmalta osaltaan passitettu etätyöhön. Oma työlista saattaa kasvaa ja mielessä voi myllertää huoli ja pelko sitä, miten käy yrityksen, henkilöstön ja oman tehtävän. Onnistunko työssäni? 

Tunne on kokijalleen tosi. Oleellista onkin, miten kokija siihen reagoi ja ryhtyy toimiin. Turbulentti liiketoimintaympäristö tarjoaa johtajalle huikean mahdollisuuden oppimiseen, jonka hän joko käyttää tai ohittaa. Ja hyvin usein ohittaa, vahingossa tai tietoisesti. Usein käy niin, että organisaatio ei lähde mukaan muutokseen, siellä oleva hiljainen tieto jää hyödyntämättä, tulee hämmennystä suunnasta ja toimeenpanosta, eikä uusiutumista ei tapahdu. 

Mitäpä sanoisit, jos väittäisin, että johtaja saattaa olla itse suurin este kehitykselle? Hän voi olla myös paras ajuri, mutta vain, jos uskaltaa heittäytyä itsekin turbulenttiin ympäristöön mukaan oppimaan. Kovassa paineessa johtajan on helppo tipahtaa ansaan, jossa oma huoli tai pelko ohjaa sitouttamisen sijasta etäännyttävään kontrolliin, innostavan ilmapiirin luonnista hampaat irvessä yksilösuorituksiin.  

Se, miten johtajana toimit, kertoo millainen ja missä kehitysvaiheessa olet. Organisaatio on myös yleensä johtajansa mukainen. Lohdullista on se, että olemme kaikki samassa veneessä kukin omalla penkillämme. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kaikilla on varaa ja syytä oppia, jatkuvasti. Miksi? Koska maailma muuttuu, johtajuudenkin tulee muuttua. Siltikin, vaikka moni johtaja aidosti uskookin olevansa valmiiksi teräkunnossa muutosagentiksi. 

Moni meistä on lukenut ja seurannut, mitä muutosjohtamisesta puhutaan ja oppaissa kirjoitetaan. Olen havainnut, että sekä puheissa, että kirjoituksissa painottuu vahvasti erilaiset keinot, joilla henkilöstö saataisiin toimimaan tietyn suunnan mukaisesti. Webinaareista saatetaan hakea keinoja, joilla saisi motivoiduksi muita ihmisiä muuttumaan. Samalla johtajan oma kehittyminen saattaa loistaa poissaolollaan. 

Rohkea johtaja uskaltautuu mukaan jatkuvaan oppimiseen. Silloin johtaja pitää huolta siitä, että tuntee itsensä ja oman vaikutuksensa organisaatiosysteemissä jokaisessa hetkessä. Se on edellytys muutokselle, jossa organisaatio voi toimia menestyksekkäästi jatkuvassa muutoksessa.

Vauhtisokeudesta pois pääseminen edellyttää rauhoittumishetkiä, joissa johtaja reflektoi toimintaansa ja itsetuntemustaan. Usein haasteiden ratkaisu on yksinkertainen ja hyvin lähellä. Käytännössä se on kuitenkin yhtä kaukana kuin uskalluksemme lähteä kehittämään itseämme. Laita siis happinaamari ensin itsellesi, jotta voit tukea muita paremmin kehittymään muutoksessa. 

Kun koet olevasi riittävän rohkea ottamaan tovin itsellesi, tässä apuvälineitä:

  1. Ota itsellesi rauhallinen hetki ja lataa itsellesi reflektointityökalu.
  2. Kun haluat tukea kehittymiseesi, varaa luottamuksellinen ja maksuton 0,5 tunnin sparrailuhetki kanssani.
  3. Jos olet valmis panostamaan 20 minuutti päivässä 7 viikon ajan starttiin kehittymisessäsi, tsekkaa tästä keino edistymiseen.

Hätäähän ei ole. Viisaus on meissä jokaisessa. Joskus pitää vain ottaa se tovi, joka valjastaa viisauden tämän päivän tarpeeseen.

Lämpimin terveisin,

Päivi

Päivi on (Certified Board Member, Certified Business Coach) kokenut yritysjohtaja ja valmentaja. Hän on toiminut mm. pohjoismaisissa konserneissa toimitusjohtajan (viimeksi Edita Publsihing Oy) ja operatiivisen johtajan tehtävissä. Hänellä on myös kokemusta hallitustyöskentelystä, neuvonantajatehtävistä, yrittäjyydestä ja asiantuntijatehtävistä ICT-, viestintä- ja koulutusaloilla.

Kokeile meitä!

Aloitetaanko workshopilla systeemisen ymmärryksen ytimeen?