ENLIGHTENED

Miten minusta tuli SE:läinen by Päivi Hietanen

Kaunis, aurinkoinen sää. Järvenpinta on tyyni ja syreenit kukkivat tuoksuen. Joutsenten laulu on vaihtunut pikkulintujen liverrykseen. Portti on auki näille elämäntäytteisille luontotunnelmille nyt joka päivä. Kyse ei ole lomasta vaan levollisesta kokemuksesta olla rauhassa osa sitä, mitä jo luonnostaan on. Tällä on merkitystä kasvussani ihmisenä ja johtajana.

Vuosi sitten elin antoisaa, mutta tiivistä toimitusjohtajan arkea muun konsernijohdon kanssa. Uramuutokseni odotti syksyä, vuosien yhtäjaksoisen johtajajakson päättymistä. Kesällä intuitio ohjasi SE:n suuntaan, suomalainen startup kutsui minua enemmän kuin Eurooppa. Olin saanut kehittyä siihen kohtaan, missä matka ihmisyyden syvempään kohtaamiseen ohitti kirkkaasti kaiken muun.

Olen monesti kokenut, miten ihmisyys työelämässä vaikuttaa matkalla kohti määränpäätä. Parasta on onnistuminen yhdessä ja jatkuva oppiminen. Kumpaakaan ei ole luvassa ilman suuria tavoitteita ja haasteita tai luottamusta. Matkalle mahtuu myös pettymystä, väsymistä, hyväksyntää, viisastumista.

Valikoin aikoinani opiskeltavakseni kaupallisen ja tietoteknisen alan, aikuiskasvatuksella höystettynä. Ammattitaito kasvoi, tutuksi tuli taloushallinto, tuote- ja palvelukehitys lupaus-lunastusprosesseineen, laatuprosessit mukaan lukien. Faktat olivat nuorena alussa tärkeitä, luovuus jäi harrastukseksi.

ICT kasvatti minusta konsultin, kouluttajan ja kirjailijan. Yrittäjän, asiantuntijoiden esimiehen ja johtajan – siihen tarvittiin muutakin kuin faktat ja numerot. Muistan aiemman esimieheni puheesta lauseen erään muutoksen aattona: ”Harvoin näin iso laiva kääntyy muuten kuin ylösalaisin.” Oivalsin ”laivan” miehistön merkityksen tilanteessa, halusin pitää laivain oikein päin. Parhaamme teimme, pysyi, vaikka keinuttikin.

2000-luvun alussa oli vaikeaa. Menetin toisen vanhemmistani ja kohtasin kosolti kasvunpaikkoja. Sain aiempaa syvällisempää oppia itsetuntemuksessa. Kiinnostuin psykologiasta. Kouluttauduin johtamisen ja työyhteisötaitojen valmentajaksi. Reflektointi opetti silti eniten ja ohjaajani kysymys: ”Mitä keho kertoo?”.

Johtajana intuitioni arvo on yhtä tärkeä kuin faktojen. Osallistaminen, läpinäkyvyys ja jaettu johtajuus ovat johtamisfilosofiani kulmakiviä, myös strategiatasolla. Mielenkiintoisimmat kokemukset ja hienosäädön paikat löysin 160-vuotiaassa yhtiössä. Sukupolvet aisti seinistä ja puheesta. Upea matka ”sinne ja takaisin”.

Menestys rakennetaan yhteistyöllä. Pienikin kivi rattaissa voi haitata. Mistä kitkakivet sitten syntyvät? Olen matkallani oppinut: Organisaatiokulttuurista, meistä ja minusta. Poikkeuksetta suurin voitto ja pahin este nousee ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista – dynaamisesta ihmissysteemistä. Yhteistyön sujuvuudessa merkitystä on enemmän sillä, miten toimimme kuin mitä teemme. Miten-näkökulman tunnemme kulttuurissa ja itsessämme, vaikka emme sitä osaisi sanoin selittää. SE:ssä olemme kuitenkin juuri sen äärellä! Häkellyttävää on nähdä, miten nopeasti systeeminen ymmärrys kehittää ihmisten itsetuntemusta ja organisaatiokulttuuria. Nyt koen olevani aivan asian ytimessä, ja sitä on ilo jakaa!

Ihmisten ja organisaatiokulttuurin kehityksen tukeminen on ollut se osa johtamistani, jonka uskon luoneen parasta arvoa asiakkaalle. Asiakaskokemus peilautuu henkilöstökokemuksesta, minulle nämä ovat yksi ja sama asia brändissä, strategiassa ja toiminnassa. Näin minusta, alun perin faktoja opiskelleesta, on kasvanut johdon ja organisaatioiden kumppani, joka haluaa tehdä maailmasta paremman paikan yhdessä ihmisten ja teknologian kanssa. Painoarvo on ihmisissä ja elämässä.

Elämä on upea matka. Meille tarjotaan joka päivä mahdollisuus oppia lisää. Ikuiselle opiskelijalle on suuri onni, että tästä ei ole luvassa tutkintotodistusta ja uutta opittavaa riittää aina. Oppimaamme voimme käyttää ihmisten ja elämän palvelemiseen. Ja sitähän organisaatiotkin tekevät – yhdessä.