ENLIGHTENED
Keskeneräisen idean vetovoima
Raaseporin linnan raunioilla järjestettiin 9.9.2020 Game of Ideas 2 -kilpailun finaali, johon oli karsiutunut yhdeksän parasta ideaa. Historia ja uusi aika kohtasivat, kun startup-yritysten keulahahmot esittelivät ideoita modernin tekniikan välityksellä satoja vuosia vanhassa linnassa.
Kilpailu haastoi suomalaisille historiasta tutun sananlaskun ”keskeneräistä työtä ei pidä näyttää herroille eikä hulluille”. Raaseporiin tulijat nimenomaisesti testasivat ideaansa ja hakivat tukea jatkokehitykseen. Kaikki ei todellakaan ollut täydellistä. Jokainen mukana ollut oli kuitenkin ylittänyt ratkaisevan kynnyksen, jossa keskeneräisyydestä kumpuava pelko ei estä osallistumista, onnistumista tai oppimista.
Keskeneräisyydestä nauttiminen ei taida olla meille suomalaisille kuitenkaan vielä varsinainen taito. Kulttuurimme kehittyminen sotien jälkeen teollistumisen kautta tulosorientoituneeseen liiketoimintaan korostaa tehokkuutta. Time-to-market ja paine aiheuttavat toisinaan sivuvaikutuksia, joissa ihminen on häviäjän roolissa. Jaksamishaasteet ovat jo lähes kansantauti.
Maailma on muuttumassa. Viheliäisten ongelmien ratkaisu ja uudet innovaatiot edellyttävät verkostoitumista ja ideoiden työstämistä yhdessä. Yhä merkittävämmäksi nousee kyky toimia tavalla, joka vie yhteistä etua eteenpäin, tehokkuuden kärsimättä. Tarvitaan uusia lihaksia. Keskeneräisyyttä on siedettävä, muutosjoustavuutta, oppimiskykyä ja tietoista läsnäoloa kohtaamisissa tarvitaan paljon. Tämä kaikki edellyttää jokaiselta vahvaa sisäistä johtajuutta sekä ymmärrystä yhteisöistä systeeminä. Monet puhuvat tästä, mutta vain harvat toteuttavat.
Raaseporin kilpailussa esityksemme yhteydessä tuomarina toiminut Reima Linnanvirta totesi teemasta osuvasti: ”Yrityksissä halutaan olla kyllä parempia, mutta ei haluta muuttua”. Sitäpä sopiikin pohtia. Itse olen nähnyt usein, että vaikka muutoshaluakin olisi, eväät eivät riitä viemään muutoksia arjen käytännöiksi asti. Organisaatioissa kulttuuri saattaa toisinaan muodostaa järkäleen kokoisen ylittämättömän haasteen. Sen merkittävimpiä osatekijöitä on toisinaan yhtä vaikea sisältä käsin havaita kuin autossa ollessa kuolleeseen kulmaan jäävät vaaran paikat.
Me Systems Enlightenment Oy:ssä olemme valinneet toimintatavan, jota voisi kutsua vapaaehtoisesti ja jatkuvasti kehittyväksi toiminnaksi. Lähtökohta on, että jokainen voi kasvaa ja siihen liittyy myös näkemys aikuisesta vastuullisena oppijana. Tähän kuuluu keskeneräisyyden hyväksymistä ja uusien mahdollisuuksien näkemistä haasteissa. Meille havainto haasteesta on kutsu uuteen seikkailuun, jossa kollegat toimivat ansiokkaasti tukena. Kukaan ei tipahda kuiluun matkalla, matka on turvallinen. Me toimimme samoin myös kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa. Kehittyminen on siten mahdollista jokaisessa kohtaamisessa, puolin ja toisin, arvostavasti ja kunnioittavasti. Keskeneräisyydessä on vetovoimaa ja se kutsuu kehittymään, täydellisyys työntää toisaalle.
Ai niin, miten kävi Raaseporissa? Puhujat panostivat esityksiinsä täysillä. Minuun teki vaikutuksen se, miten kaikki tukivat pyyteettömästi uusien idean poikasten kasvua menestyväksi liiketoiminnaksi. Tuomarit antoivat arvokasta panostaan esittämällä haastavia kysymyksiä ja tilaisuuden järjestäjät tekivät parhaansa luodakseen järjestelyillä arvokkaan kokemuksen. Oma roolini oli sparrata Digitally Enlightened Oy:n CEO:n Jani Romanin esitystä. Ei saatu tällä kertaa kukkapuskaa, mutta keksimme kosolti jatkoideoita seuraavalle ideamme kehitysaskelmalle. Kokemusta rikkaampana ja iloa hymyillen lähdimme sateessa iltamyöhään kohti kotia ja uusia seikkailuja.
Kun tunnet kiinnostusta tutustua toimintatapaamme, älä epäröi ottaa yhteyttä! Keskustelen mielelläni, toisinaan se voi johtaa johonkin, mistä meistä kumpikaan ei osannut heti unelmoidakaan.


Kokeile meitä!

Aloitetaanko workshopilla systeemisen ymmärryksen ytimeen?
